Kuopion Koillisen palvelualueen kuulemistilaisuuksissa loka- marraskuussa 2018 kerrottiin kouluverkoston supistamisen perusteena olevan opetuksen tasosta kiinnipitäminen, eikä taloussuunnitelma.
Olikin yllättävää, että 14.12 SS uutisessa päätöksentekoon esitetään perusteeksi säästämissyyt?
Hallinnollisen päätöksenteon kuulemistilanteissa kuullaan asianosaisia, ja sen perusteella kuuleva viranomainen säätää suunnitelmiaan saamansa tiedon perusteella. Näyttää käyneen niin, että ”säätikin” perusteita.
Jos peruste onkin oppilasennusteet ja säästäminen, onko tehtävä uusi kuuleminen?
Kuopion kaupungin väkiluku on kasvanut lähinnä kuntaliitosten johdosta. Vuoden alussa Kuopiossa asui 118 209 henkilöä. Noin 50 elinkeinoelämän vaikuttajaa vetosi lokakuussa 2017 tavoittelemaan voimakasta väestönkasvua. He esittivät asettamaan tavoitteeksi, että vuonna 2040 Kuopiossa olisi 200 000 asukasta.
Kuopio kuuli elinkeinovaikuttajia ja tuo tavoite löytyy Kuopion Strategiasta. Koulujen lakkauttamisen suunnittelu sotii tuota strategiaa vastaan. Strategia tarkoittaa oppia asetetun tavoitteen saavuttamiseksi. Taktiikka on menettelytapoja yksittäisten toimenpiteiden avulla päästä tavoitteeseen. Tuo puuttuva 82 000 henkilöä ei toteudu 21:ssä vuodessa edes organisoidulla maahanmuuttajien kotouttamisella.
Maaseutu on elinvoimainen, jos sieltä ei muuteta pois vaan maalle muutetaan ja muuttaneet viihtyvät. Silloin maaseudulla syntyy myös uusia kuopiolaisia. Tilastojen mukaan suomalaisessa perheissä lapsia on 1,5 perhettä kohden. Koillisella palvelualueella asuu useampilapsisia perheitä.
Kuulemistilaisuuksissa ihmiset eivät halunneet uimahallia, musiikkikeskusta tai museota. Eivätkä he pitäneet meteliä opetuksen tasosta. He halusivat säilyttää edes jonkin peruspalvelun. Kuka muuttaa maalle, jos lapsille ei ole koulua lähettyvillä?
On hienoa, että Riistavedelle suunnitellaan rakennettavaksi uusi koulu. Toivon uuden liikuntasalin kattavan mitoiltaan eri sarjatasojen pallopelit. Sekin on osa vetovoimaa. Muutamasta senttimetristä säästäminen vie pelit muualle. Sellaistakin on rakentamisessa tapahtunut.
Oikealla taktiikalla täyttyy kaikki tarkastelussa olevat koulut. Nyt uutisoidut vaihtoehdot tarkoittavat valojen sammuttamista koulu, kylä ja taajama kerrallaan.
En usko kenenkään sitä haluavan.
Tai muutetaan strategiaa, kuullaan ja päätetään sitten.
Kuvassa v 2012 peruskorjattu ja maalämmöllä varustettu Vehkalammen koulu, Rauno Taskinen
(SS verkkouutinen 18.12. klo 20.36:
”Kuopion kasvun ja oppimisen lautakunta tyrmäsi aikeet Kuopion koillisen alueen kouluverkon karsimisesta. Lautakunta päätti, että kouluverkko pidetään nykyisellään ja Riistaveden alueen koulun ja palvelukeskuksen tarveselvitys käynnistetään välittömästi”)