Vaaleihin on aikaa enää muutamia päiviä. Ehdokkaat perustelevat paneeleissa kuka mitenkin kantojaan. Polttomoottorien kieltämisessä ja sähköautojen käyttöönottamisessa vedotaan siihen, että Ruotsissa on päätetty lopettaa uusien bensa- ja dieselautojen myynti vuoteen 2030 mennessä. Sitten meiltä vaaditaan Ruotsin ja muiden pohjoismaiden esimerkin noudattamista.
Samaan hengenvetoon esitetään, että Suomessa tulisi olla 750 000 sähköautoa jo vuoteen 2030 mennessä.
Katsotaanpa mikä pohja on tuolle Ruotsin mallin perustelulle?
Kussakin pohjoismaassa on täysin erilainen energiantuotanto. Ruotsissa sähkön tuotanto koostuu vesivoimalla 47 %, ydinvoimalla 35 %, ja tuulella 10 %. Kasvihuonepäästöttömästi siis kunnioitettavasti 92 %:sesti (Suomessa tämä luku on n 60%) ja loput 8 % Ruotsissa tuotetaan biomassalla ja jätteillä.
Ruotsissa ei ole koskaan ollut suuria hiilivoimaloita.
Siellä ydinvoimaan on luotettu 70-luvulta lähtien. Sitä ennen sähköä tuotettiin öljyllä. Jos vedotaan Ruotsin malliin sähköautoilun perusteluiksi, niin vaatimus sisältää silloin Suomessa ydinvoiman lisäämisen. Jostakinhan tuo fossiilisten polttoaineiden poistumiseksi korvattava sähköenergia tulee saada.
Tuskinpa jätämme asunnot talvella kylmäksi. Suomessa nimittäin sähköä tuotetaan vesivoimalla vain 20 %:sesti ja lisää ei pystytä koskia enää valjastamaan.
Entäpä Norja? Siellä energiaa tuotetaan vesivoimalla niin paljon, että he voivat myydä vesivoimasähköä meillekin. Tiesivätkö sähköautoilun perään kiivailevat muuten sen, että Norjassa asuntoja lämmitetään pääsääntöisesti sähköllä? Suomessa taas pyritään sähkölämmityksestä eroon, ja suuntauksena on lämmittää asuntoja ilma- ilmavesi- ja maalämpöpumpuilla.
Suomen mallissa tullaan käyttämään polttomoottoreissa biopolttoaineita vielä pitkään. Sitten kun sähkö Suomessakin tuotetaan päästöttömästi, sähköautoja on tarjolla tavallisellekin kansalle. Kiitos Ruotsin ja Saksassa nyt kehittyvän autoteollisuuden.
Otetaanpa nyt sitten kerralla ja kunnolla lisää mallia naapurimaasta Ruotsista. Kelpaisiko meille Ruotsin malli maahanmuutosta?
Vuodesta 2006 lähtien Ruotsiin on muuttanut vuosittain lähes 100 000 henkilöä.
Vuonna 2015 Ruotsiin tuli turvapaikanhakijoita 163 000. Tässä luvussa ei ole työn tai opiskelun takia maahanmuuttaneita. Ruotsin väkiluku on nyt n 10 miljoonaa asukasta. Ruotsin väestöstä on jo enemmän kuin 20 % ulkomailla tai ulkomaalaistaustaisista syntyneitä.
Maahanmuutto on synnyttänyt Tukholmaan, Göteborgiin ja Malmöön maahanmuuttajavaltaisia lähiöitä. Siellä on korkea työttömyys, matala koulutustaso, kielitaidottomuus ja jengirikollisuus vallalla. Poliisikin kokee turvattomuutta mennä noille alueille. Vuonna 2017 Ruotsin viranomaiset julkaisivat tutkimuksellista tietoa, että ulkomaalaistaustaiset syyllistyivät kantaväestöä 2,5 kertaa todennäköisemmin rikoksiin. Muuten sieltä ei oikein heru tietoja ulkomaalaistaustaisten rikollisuudesta saati miten rikokset kohdentuvat.
Televisiossa ja lehdissä uutisoidaan toistuvasti Ruotsissa tapahtuvan autopaloja. Uutisvideoissa saattaa nähdä autoja sytytettävän polttopulloilla ja sytyttäjien juoksevan karkuun. Vuonna 2017 Ruotsissa poltettiin n. 4000 autoa, joista vain 23 palotapausta johti syytteeseen. Tutkijoiden mukaan taustalla oli maahanmuuttajataustaisten nuorten turhautuminen.
Minä en halua Suomeen Ruotsin mallia maahanmuutossa. Energian tuotannossakin meillä on vaikeuksia toimia Ruotsin tavoin.
Me Kristillisdemokraatit haluamme pitää rajat kiinni.
Haluamme selkeästi eroittaa maahanmuuttokeskustelussa sen, että toivottavaa maahanmuuttoa tapahtuu työperäisesti. Työperäisessä maahanmuutossa lupa-asiat hoidetaan etukäteen kuntoon lähtömaasta käsin. Työnperässä työperäiset tulevat Suomeen kaikki lupaasiakirjat ja matkustamisasiakirjat mukanaan. Työperäiseen maahanmuuttoon kuuluu myös Suomessa opiskelevien henkilöiden rekrytoiminen yritysten palvelukseen.
Entäpä pakolaisten vastaanottaminen? Suomeen astuttuaan heistä tulee turvapaikanhakijoita.
Emme pidä siitä, että ihmissalakuljettajat tuovat rajojemme läheisyyteen kymmenillä tuhansilla euroilla matkansa maksaneita matkalaisia. Haluamme tehdä pakolaisten auttamisen niin, että Suomen valtion edustajat hakevat omasta maastaan vainon kohteeksi joutuneita, kotoaan paenneita lapsiperheitä kansainvälisiltä pakolaisleireiltä. Lapsiperheet ovat niitä, jotka eniten apua tarvitsevat.
Me haluamme turvata sellaisen Suomen, jossa vanhemmat voivat luottaa lasten saavan kävellä, leikkiä ja olla turvassa.
Rikoksia suunnitteleville ja -tekeville haluamme kertoa, että haluamme kiristää rikosten seuraamuksia. Sellaiseksi, että ne ennalta ehkäisevät törkeiden rikosten tekemistä.
Meidän ja monen muun suomalaisen perusarvot ovat koti, usko ja isänmaa. Siihen kuuluu vielä rehellisyys, työntekeminen ja aidosti hädässä olevan auttaminen.
Siihen meidän resurssit vielä nitkutellen riittävät.
Saatat kysyä, miksi kytkin ilmastonmuutokseen liittyvän autojen päästöasian ja pakolaisuuden vajavaisesti yhteen? Siksi, että ilmaston lämpeneminen tulee aiheuttamaan maailmassa kansojen kaikkein suurimmat kansainvaellukset.
Tämä kirjoitus noudattelee 95%:sesti 6.4.2019 Kuopion torilla eduskuntavaalitilaisuudessa esiintymislavalla pitämääni puhetta.
Kuva pixabay free photo