Henkilökohtaisesti olen Antti Rinteen (sd.) kannalla Metsä Groupiin kuuluvan Metsä Fibren Kemin tehtaan rakentamisen ja toiminnan käynnistymisen tukemisessa.
Arvioin kristillisdemokraattien linjan olevan Metsä Fibren tehtaalle myös myönteinen. Kannanottoni peilaan rohkeasti Savon Sanomien vaalikoneessa esitettyihin puoluetovereideni ja kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayahin mielipiteistä, vaikka niissä otettiin kantaa metsäteollisuuden osalta Kuopioon suunnitellusta Finnpulpin tehtaasta.
Suomi tarvitsee työllisyyden hoitamisessa, vientiteollisuuden veturiksi ja julkisten palveluiden ylläpitämiseen lisääntyviä metsäteollisuuden toimintoja myös selluteollisuuden osalta kestävään rajaan asti.
Verrattuna Finnpulpin suunniteltuun tehtaaseen Kemin Metsä Fibren tehdas sijoittuu hyvälle puupoiminta-alueelle. Kemissä on tehtaalle otollisemmat olosuhteet sellunkeittämisessä tarvittavan veden ja tuotannossa syntyvän päivittäisen päästöjäteveden poislaskemiseen ja veteen sekoittumiseen.
Vihreät ja vasemmisto ovat kielteisillä kannoillaan hallituksesta ulkona. Vaalien toiseksi suurimman puolueen johtaja Jussi Halla-aho (ps.) asettaa Kemin tehtaan tuettavan ja kestävän metsätalouden joukkoon. Samoin olen tulkinnut keskustan ja kokoomuksen uutisoinnin perusteella tekevän.
Tällaiset kannanotot ovat isoja linjauksia Rinteen valitessa tulevia hallituskumppaneita. Kokoomuksen tosin arvioin olevan talouspolitiikassa kaikkein kauimpana SDP:n suunnittelemasta.
Luonnonvarakeskuksen asiantuntijat arvioivat metsäteollisuuden hakkuiden tulevan Metsä Fibre -hankkeella tappiinsa. Se tarkoittaa, ettei Suomeen sovi enää uusia isoja suunnitteluasteella olevia sellutehtaita.
Jos joku älähtää, että kuinka en voi puhua Finnpulpin puolesta, niin vastaukseni on: Jos tehdasta ei Kuopioon perusteta, niin se perustetaan muualle, missä ei huolehdita ympäristö- ja päästörajoituksista niin hyvin kuten Suomessa tehdään. Siksi olen iloinen, että maailman isointakin isompi Metsä Fibren supersellu- ja biotuotetehdas perustetaan Kemiin, jossa pidetään ympäristö- ja päästövelvollisuuksien hoitamisesta viimeisen päälle huolta.
Netistä kaivettuna Metsä Fibren omistus on kestävällä pohjalla. Siitä omistaa Metsä Groupin emoyritys Metsäliiton Osuuskunta 50,1 prosenttia, ja lopun omistuksen jakavat puoliksi japanilainen Itochu ja Metsä Groupiin kuuluva pörssiyhtiö Metsä Board.
Metsäliiton osuuskunnan omistaa 103 000 suomalaista metsänomistajaa. Se, jos mikä, tekee tästä hankkeesta kirkkaasti yhden uuden hallituksen kärkihankkeista.
Ja jos et tiennyt, niin Kiinassa suljetaan tänä vuonna sellutehtaita Hunanin maakunnan alueella sijaitsevan Dongting-järven ympäristöstä, kun siellä halutaan turvata alueen isoin makean veden alue.
Julkaistu 4.5.2019 Savon Sanomat/Lukijan sanomat
Kuva: Shutterstuck, lisensöity kuva