Kenenkä intressit otetaan hallitusohjelmassa huomioon?

Iltalehti uutisoi 11.5.2019 kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpon vaativan lobbareita ja SAK:ta ulos Säätytalosta hallitusohjelmaneuvotteluista. Olen samaa mieltä Orpon kanssa.

Suomessa valta kuuluu kansalle, joka on juuri vaaleilla valinnut ylintä päätösvaltaa käyttävän eduskunnan.

Eduskunnan sisältä muodostetaan parlamentaarisen käytännön mukaisesti hallitus, joka on Suomessa ylin toimeenpanovaltaa käyttävä elin. Hallitus eli Valtioneuvosto käsittää pääministerin ja hallitusohjelman mukaisesti päätettävän lukumäärän ministereitä.

Nyt säätytalolla on käynnissä neuvottelut hallitusohjelman rakentamiseksi.

Siellä on hallitustunnustelijan saaman käsityksen perusteella koolla joukko puolueita, joiden tulisi parlamentaarisen demokratian perusteella edustaa kansan enemmistöä. Heidän kanssa tulisi neuvotellen rakentaa ja yhteensovittaa itsekunkin puolueen ohjelmasta yhteinen hallitusohjelma, johon hallitusvalinnassa mukana olleiden puolueiden tulee sitoutua.

Etujärjestöt puolestaan neuvottelevat sekä keskenään, että yhdessä valtiovallan edustajien kanssa intressiensä yhteensovittamisesta hallituskauden aikana.

Niillä ei ole mitään tekemistä hallitusohjelman rakentamisen kanssa, sillä hallitus panee täytäntöön eduskunnan ja tasavallan presidentin päättämät asiat. Vaaleissa etujärjestöt ovat vaikuttaneet antamalla tukea toimintansa kannalta sopiviksi katsomilleen ehdokkaille tai puolueille.

Kun demokraattisessa päätöksenteossa kokouksiin osallistutaan osallistujien jääviyskysymystä miettimättä, päätöksistä tulee laittomia, vaikkakin tässä on hallitusohjelmasta kysymys.

Nostan vihreiden neuvotteluryhmälle tässä asiassa hattua. Miltton Networks’in osakas ja johtava asiantuntija Elina Moisio jättäytyi vihreiden neuvotteluryhmästä pois.

Puolustusministeriön sivuilta selviää, että HX-hävittäjähankkeen tietopyyntövaiheeseen osallistuvana yhteistyötahona Suomelle Gripeniä tarjoavan Saab-tehtaan osalta on mm Miltton OY.

Siitä oli syntymässä tämän hallituskauden osalta jo ennen sen alkamista miljardien arvoinen sotku, varsinkin jos hallituskaudella päädyttäisiin hankkimaan elinkaarikustannuksiltaan halvin hävittäjävaihtoehto Gripen. Gripenin kokonaishankintahinta koko elinkaarikustannuksiltaan on n. 10 mrd, ja muilla konetyypeillä arvio on n 30 – 40 mrd euroa.

Ihmettelen, ettei oikeuskansleri ole jyrähtänyt asiassa.
Oikeuskansleri nimittäin ratkaisee erityisesti valtioneuvoston valvontaa koskevat asiat sekä periaatteelliset ja laajakantoiset asiat.

Vaalirahoitus on julkista tietoa. Helpointa on pyytää nyt SAK:n antama tuki vaalikampanjointiin neuvotteluissa oleville puolueille.

Edellisille hallituksen muodostajalle annan pisteet siitä, etteivät hallitusneuvotteluissa lobbarit ja etujärjestöt huseeraanneet.

Silloin osallistujia Säätytalolla oli noin puolet nykyisestä Rinteen “mallista”. Pienellä “siivoamisella” näihin hallitusneuvotteluihin tilaa riittäisi mm talousasioissa n. 1,5 miljoonan “työeläkeläisen-asiain pöydän” perustamiseksi.

Julkaistu Savon Sanomien lukijan sanomissa 15.5. 2019
Kuva: Shutterstuck lisenssikuva

Kategoriat Yleinen
%d bloggaajaa tykkää tästä:
search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close