Meillä ministeritasolla kiistellään, paljonko voidaan puuta hakata selluteollisuudelle. Elinkeinoministeri, keskustan pj ehdokas Katri Kulmuni sanoo, että puuta riittää metsäteollisuuden hankkeisiin, kun taas ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen (vihreät) sanoo, ettei riitä.
Afrikassa on toinen meininki. Iltalehti uutisoi 31.7 että metsien häviämisestä kärsivä kuivuuden riivaama Etiopia on istuttanut 350 miljoonaa puuta yhdessä päivässä. Siellä on aloitettu taimenilla ruohonjuuritasoinen taistelu ilmaston lämpenemistä vastaan.
Sellaista siis maailmalla.
Sanoohan se järkikin, ettei puu Suomessa kaikkin selluteollisuushankkeisiin riitä. Pitäähän sitä muitakin metsäteollisuuden toimialoja pitää pystyssä, kuten mm sahateollisuutta. Siinä kylläkin Kulmuni on oikeassa.
Nyt on vihervasemmistoisella Rinteen nimeämällä ”kansanrintama”-hallituksella näytön paikka. Tästähän voisi kehittää maahanmuuttajille työllisyysohjelman.
Puun istutusta Suomessa nimittäin taitaa tulla riittämään. Tällä työllä olisi merkittävää positiivista vaikutusta eri ”kansanrintamalinjoilla”.
Porukkaa haettaisiin töihin pakolaiskeskuksista jo muutaman viikon päästä maahantulosta. Parempi mieli ilmastoteoista. Kaikille yli puoluerajojen. Ja samaan hiilinieluun puhallettaisiin kaikki myös koko eduskunnassa.
Juttu julkaistu 7.8.2019 Viikkosavossa
Kuva Pixabay free photo