Pelastaako kasvisruokavalio maailman ilmaston

Kaupunginvaltuutettu Björn Cederberg (Kd-ryhmän pj/Kuopio) jakoi twiitissään 12.8 linkin IS uutiseen ”Tutkijat ällistyivät, kasvisruokavalio ei olekaan yksiselitteisen hyväksi maapallolle”. Twiitin takana on IS uutinen vuodelta 2015, joka nousi uudelleen esille, kun IPCC-ilmastoraportti julkistettiin.

Washington Post julkaisi v. 2015 Carnegie Mellon -yliopiston tutkimuksen, jossa tutkijat laskivat, että kasvispainotteinen ruokavalio kuluttaa energiaa 38 % enemmän ja vettä 10% enemmän kuin ”tyypillinen amerikkalainen ruokavalio”. Lisäksi kasvihuonekaasuja syntyi 6% enemmän.

Vihreän salaatin tuotannosta tutkimuksessa mainittiin, että päästöt olivat lähes samaa tasoa naudanlihan kanssa.

Sianlihaan verrattuna salaatin päästöt olivat kolminkertaiset. Tutkimuksessa todettiin myös, että osan kasvien kohdalla ympäristövaikutus on lihaan verrattavissa, mutta toisten kohdalla vain murto-osa siitä.

Ranskalaistutkijat mainitsivat jo v 2013:
”Tuloksemme näyttävät olevat ristiriidassa yleisesti hyväksytyn uskomuksen kanssa, jonka mukaan terveydelle hyväksi oleva ruokavalio on hyväksi myös planeetalle”.

Minun havaintojen perusteella terveellisen ruoan lautasmallit erimaiden välillä ovat samankaltaisia. Tänäkin päivänä joku ottaa ”ilmastolautasmallissaan” proteiininsa lihasta, toinen kasviksista.

Johtopäätöksenä ei voida olettaa, että vain kasvisruokavalio pienentää hiilijalanjälkeä.
Ihmisten aiheuttamista metaanipäästöistä syntyy 10% riisin viljelystä. Riisin ilmastovaikutus on noin kymmenkertainen perunaan verrattuna, mutta noin puolet maailman ihmisistä syö riisiä.

Asioista on otettava laajemmin selvää, ennenkuin suomalaista karja- ja maitotaloutta syytetään ilmastonlämpenemisestä. HS uutisoi vuosi sitten, että jopa 1100 lypsykarjatilaa lopettaa vuoteen 2020 mennessä. Heikot sadot, tappiot, kuivuus sekä uupumus kaatavat maatiloja.

Pelkään, että vihreiden eduskuntaryhmän pj Emma Karin ”veganismi-julistukset” kiihdyttävät suomalaisilla maatiloilla toivottomuutta.

Tekniikan maailma julkaisi 14.8 Edinburghin yliopisto tutkimuksen. Siinä kahden satelliitin havaintojen perusteella Afrikan pohjoisella alueella syntyy CO2-päästöjä 1–1,5 mrd tonnia vuodessa. Maaperään varastoitunutta hiiltä on vapautunut ilmakehään pitkittyneen kuivuuden tai maankäytön muutosten seurauksena Länsi-Etiopiassa ja trooppisessa Länsi-Afrikassa Kongon alueella. Päästöjen määrä vastaa n. 200 milj. henkilöauton synnyttämiä CO2-päästöjä. Vertailuksi Euroopassa on käytössä n. 270 milj. henkilöautoa.

Isossa osaa maailmaa ihmiset syövät riisiä elääkseen, jossakin vastaasti syövät lihaa ja juovat maitoa. Elämälle tärkeät maitotuotteet tulevat edelleenkin karjan utareista.
On ilmastoteko käyttää ja suosia kotimaisia maa- ja karjataloustuotteita.
Lisäksi, jos emme ole omavaraisia maa- ja karjataloudessa, hallitus ei tule onnistumaan työllisyystavoitteissaan.

Lähivuosien maatilallinen ei raivaa enää turvesoita lannan levittämistä varten, vaan ”biomaataloudessa” lannasta tuotetaan biodieseliä.

Mielestäni olisi tullut palkata ainakin yksi maataloutensa lopettamaan joutunut karjatilallinen ministereiden erityisavustajaksi jakamaan ”know how`nsa”. Nyt palkattiin heitä, jotka eivät vaalien kautta päässeet eduskuntaan.

Julkaistu Savon Sanomien Lukijan Sanomissa 25.8.2019

Kuva; Shutterstock lisenssikuva

Kategoriat YleinenAvainsanat , , , , ,
%d bloggaajaa tykkää tästä:
search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close