Ulkoministerin härkäviikot

Perustuslakivaliokunnassa ovi on käynyt tiheään. Oikeuskansleri Pöysti kertoi A-studiossa 14.1.2020, että menossa on tiedonkeruuvaihe. Haaviston mukaan ulkoministeriön virkamiesjohto on sanonut, että kaikki hänen tekemänsä toimenpiteet ovat tapahtuneet lain ja pykälien mukaan.

Haavisto on unohtanut, että kaiken pitää tapahtua monien LAKIEN mukaan. Tuskin sitä pikkutarkka virkamiesjohto unohtaa. Tulee tunne asioiden hoitamisesta ”poikaporukassa”, jossa asioita ”käsketään” tapahtuvaksi.

MTV 3 uutisoi 9.12.2019 ”Ulkoministeriö on lähettänyt henkilökunnalleen laajamittaisen tiedotteen, joka liittyy kohuun ulkoministeri Pekka Haaviston (vihreät) ympärillä, jonka väitetään laittomasti painostaneen ulkoministeriön virkamiestä liittyen suomalaislasten palauttamiseen Al-Holin leiriltä Suomeen. Väitteitä tehtävän laittomuudesta ei voida tukea.” Lisäksi tiedotteessa oli valitettu sisäisen tiedon vuotamisesta julkisuuteen. Tiedotteen oli allekirjoittanut alivaltiosihteeri Pekka Puustinen.

Onko alivaltiosihteerillä valtuus antaa koko ulkoministeriön henkilöstöä koskeva ”paimenkirje”? Tiedotteessa viitattu virkamies on konsulipäällikkö Pasi Tuominen.

Ulkoministeriön nettisivuja selaamalla löytää helposti tehtäväänmääräyksen, että ulkoasiainneuvos Pasi Tuominen on määrätty ulkoministeriön konsulipäällikön tehtävään edelleen määräajaksi 1.9.2019-31.8.2022. Tuo on siis virallinen voimassa oleva tehtävään määräys. Konsulipäällikkö astui 6.12.2019 Helsingin Sanomien uutisissa julkisuuteen, että hänet oli yllättävästi siirretty pois tehtävistään. Tämä siirto kuohutti ulkoministeriön henkilökuntaa. Tätäkö alivaltiosihteeri yritti 9.12 suitsia pois?

Pasi Tuominen kertoi, että siirtoa koskevassa päätöksessä ei ole ollut esittelijää, eikä siinä kerrota, mikä on ministerin toimivalta virkamieslaista poikkeavaan menettelyyn. Päätöksessä ei ole myöskään kerrottu, millä perusteella ministeri voi ottaa osia pois lakisääteisen virkamiehen tehtävästä, jonka tehtävät on yksilöity tarkasti työjärjestyksestä.

Kaikissa virkamiehiä koskevissa tehtävään määräyksissä tulee olla esittelijä, joka vastaa, että esiteltävä päätösehdotus on lainmukainen.

Jos virkamiehen tehtäviä muutetaan, on se tehtävä perustus-, yhteistoiminta-,virkamies- ja hallintolain mukaisesti. Kun konsulipäällikön edellinen tehtäväänmääräys alkoi 1.9.2019, täytyy kyseessä olevan menettelyn olla todella poikkeuksellinen. Esittelyssä olisi tullut olla lainmukaiset perustelut, jos poiketaan tavanomaisesta käytännöstä ja voimassa olevasta määräyksestä.
Tuomisen tehtävästä toiseen siirtämisen ulkoministeri Haavisto vahvisti itse, kun Haavisto kertoi 4.12.2019 Ylen A-studiossa jutelleensa konsulipäällikön kanssa 1,5 tuntia, pyytäneensä anteeksi ja sanoneensa, että Tuominen voi palata takaisin tehtäväänsä.

Tehtävään määräyksestä tehty esittely on laiton silloinkin, kun määräyksessä ei näy aikaa, milloin asiasta on käyty YT-neuvottelut.

Asiassa on vedottu myös salattavuuteen. Silti nuo edellä mainitut olisi tullut toteuttaa säännönmukaisessa esittelyjärjestyksessä ja – järjestelmässä. Uuden tehtävään määräyksen saaneesta olisi tullut ilmoittaa diaarinumerot Pasi Tuomiselle annettavassa uudessa tehtävään määräyksessä. Erityistehtävään määrätyn henkilön nimi ja tehtävät olisivat yksilöityjä tuossa salaisessa määräyksessä.

Tiedetään julkisuudesta, että ulkoministeri Haavisto on ministeriössä kertonut, että kuka tahansa voidaan siirtää tehtävästä toiseen ja tämä asia on normaalia ulkoministeriön tehtäväkiertoa. Se voisi olla totta, jos kaikki edellä kertomani olisi toteutettu. Ministeri johtaa ministeriötä omavaltaisesti, jos edellä kertomistani asioista yksikin puuttuu. Ilman esittelijää tapahtunutta tehtävään määräystä ei voida julistaa edes salaiseksi. Se kun on mitätön.

Muotoseikkojen eräs tehtävä on vahvistaa toimimista laillisesti eri ministeriöissä virkamieslain sekä työjärjestyksen mukaisesti.

Sanna Marinilla (Sdp) on hallintotieteiden maisterin pätevyys, joten ihmetyttää, ettei hallituksen vaihtumisen yhteydessä tehty Pekka Haaviston vaihtamista toiseen henkilöön. Marinin pätevyys olisi nimittäin riittänyt asian tulkitsemiseen menettelytavoista ja niiden oikeudellisuudesta, jos tosiasialliset tiedot olisi hänelle esitetty. Olisi nimittäin riittänyt yksinkertaisesti esittää konsulipäällikkö Pasi Tuomisesta tehty voimassa oleva tehtäväänmääräys.

Valtioneuvoston sivuilta ”tehtävään määrääminen” kohdasta voi itse kukin käydä tutkimassa, löytyykö Tuomiselle tehtyjä esittelyjä ja niihen peräänkuuluttamiani asioita. Tässä linkki.

Kategoriat YleinenAvainsanat , , , , , ,
%d bloggaajaa tykkää tästä:
search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close