”Me kiitämme, me kunnioitamme ja me muistamme.”
Lappeenrannan Lepolan hautausmaalle päättyi 28.11.2020 itsenäisen Suomen eräs merkittävimmistä aikakausista. Haudan lepoon siunattiin viimeinen Mannerheim-ristin ritari Tuomas Gerdt sotilaallisin kunnianosoituksin. Eläessään Tuomas Gerdt ei halunnut tehdä numeroa itsestään, vaan kuvasi osuuttaan, että hän oli yksi sadoistatuhansista miehistä, jotka kaikki yrittivät tehdä parhaimpansa isänmaan edestä.
Tuomas Gerdt: ”En mie ollut yksin!”
Mannerheimristin ritari nro 95 Tuomas Gerdt ei halunnut puhua sodasta. On paikallaan muistella, mistä hän halusi puhua (100 tarinaa sodasta, Tuomas Gerdt). Välirauhansopimuksen ajankohdassa syyskuussa 1944 hänet määrättiin valvomaan noin 16 miehen kanssa Kannaksella, että suomalaiset poistuvat määräaikaan mennessä Antrean, Jääskin ja Enson alueelta. He olivat pyöräilleet talo talolta ja varmistaneet väen poistumista, kunnes tulivat ”viimeiselle puominvälille Ensoon”. Siellä oli kuorma-autollinen venäläisiä sotilaita vastassa ja Gerdt oli komentanut omat miehensä pyöriltä paririviin. Kaksi tai kolme venäläistä sotilasta tuli suomalaisten luo, ”Ne on nyt kavereita” Gerdt muisti omilleen sanoneensa. Gerdtin taistelulähetti pyysi johtajaltaan, että lauletaan isänmaalinen laulu, joten Gerdt oli komentanut ”Lakki – päästä, Oi Maamme -laulu”. Kun laulu loppui, lähetti tuli Gerdtin luokse, ja sanoi, ettei se laulu ollutkaan ”Maamme laulu”, vaan ”Oi kallis suomenmaa”.
Lähetti tuli ja sanoi: ”Se laulu ei ollutkaan ”Maamme laulu”, vaan ”Oi kallis suomenmaa”.
Venäläiset sotilaat tekivät suomalaisille kunniaa, kun Gerdtin osasto viimeisenä tehtävänään ”isänmaallisen laulun” laulettuaan poistuivat sotilaallisesti omalta alueeltaan. Minä arvelen tunnelatauksen olleen siinä hetkessä niin kova, että paras laulaja lauloi parhaiten tietämänsä isänmaallisen laulun. Ja muut yhtyivät lauluun ja yrittivät siinäkin parastaan. Ja laulavan joukon edessä entiset määrältään ja asetarvikkeiltaan ylivoimaiset viholliset, tavalliset venäläiset miehet, helpottuneena sodan päättymisestä- tekivät kavereilleen kunniaa.
Katsoin hautaansaattamisen televisiosta. Hautajaistilaisuus päättyi ”Veteraanin iltahuutoon”, jonka lauloi sotilaspastori Ilpo Parviainen. Hänkään ei ollut yksin. Taustalla kertosäkeeseen yhtyi Karjalan lauluveikot ja Kaukaan laulumiehet.
Kuunnellessani Vetaraanin Iltahuutoa syvässä liikutuksen tilassa tajusin,
ettei mikään aikakausi ole päättynyt.
”Veteraanin Iltahuutoa” kuunnellessa syvässä liikutuksen tilassa tajusin, ettei mikään aikakausi ole päättynyt. Katsoin laulavia kuoron eri-ikäisiä miehiä, joilla kaikilla oli suuri tunnelataus laulussaan. Laulussa kaikui Tasavallan Presidentin, puolustusvoimien ylipäällikkö Sauli Niinistön puheessaan mainitsema ”sovun ja sovinnon henki”. Veteraanin iltahuuto peräänkuuluttaa meitä jokaista täyttämään velvollisuutemme ja kantamaan vastuumme tämän päivän Suomessa: isänä, äitinä, työtoverina, niin alaisena kuin esimiehenä, kaverina ja lähimmäisenä. Myös eri poliittisten puolueiden jäseninä sekä puoluetovereina.
Sitä viimeinen ritari Kaiho Tuomas Albin Gerdt peräänkuulutti viimeiseen asti.
Sovun ja sovinnon henkeä.
Hyvää itsenäisyyspäivää!
Kuva: Tuomas Gerdtin arkku lasketaan kalliin isänmaan multiin Lappeenrannan Lepolan hautausmaalle
Sillanpakertaja 