Take away ei ole Cast away

Koronakurjimuksen riepottelu on näkynyt ympäristössä jo pitkän aikaa. ”Take away”-ruokapussit näkyvät syönnin jälkeen paikka paikoin ympäristössä, puistoissa ja kadulle heitettyinä ruoka-astioina ja juomatölkkeinä. Pienehköt puistoissa olevat peltiset roskapöntöt ovat täpötäynnä, ja roskia on jätetty jopa roskakorien juureen lokkien revittäväksi. Olen jopa nähnyt kun aamuyöstä ajoneuvosta avataan ikkuna ja heitetään take-away pussi ”siististi” kadulle.

Onko mahdotonta rullata ruokailuvälineet pussiinsa tiiviiksi ja itsekunkin kuljettaa roskansa vaikka kotiinsa jäteastioihin? Tai miksi emme lisää puistoihin, uimarannoille ja paikkoihin missä on tarpeen isompia jäteastioita? ”Uuden normaalin” astuttua voimaan ei ”ennen vanhan roska-astiat” enää tilavuudeltaan riitä.

On sanomista muustakin. Kerran satuin paikalle,kun erään kauppakeskuksen jalkakäytävän viereen pysäköitiin auto ja ensimmäiseksi tyhjennettiin tuhkakuppi kylmän viileästi jalkakäytävälle. Kun auton väki asioi kaupassa, lakaisin tumpit läpinäkyvään hedelmäpussiin. Hyväntuulisten roskaajien palattua kilisevät kauppakassit mukanaan, annoin heidän mennä autoon, sulkea ovet ja koputin vasta sitten ikkunaan. Ikkuna aukaistiin ja kysyin kohteliaasti ”Hyvät herrat -mikä unohtui?”- ojensin tumppipussillisen ikkunasta autoon, joka kyllä lähti renkaat ulvahten, mutta tumpit mukana.

Kokoontumisrajoitusten purkaannuttua auringon helliessä ovat uimarannat täyttyneet. Viimeksi käydessäni uimassa Vänärillä, lähes joka askeleella hietikossa oli tupakan tumppeja.

Mikä ihme meihin on mennyt? Puistot ja uimarannat ovat olohuoneita ja osa ei välitä jätteistä millään tavalla?

Pyöräilen paljon ja kovin suurta kierrosta ei tarvitse kaupungissa tehdä, kun huomaa käytettyjen kasvomaskien pursuavan jäteastioista kauppojen edessä, eikä ole outoa, että maskeja pyörii ympäri kaupunkia jaloissa ja lentelee tuulen mukana.

Ilokseni olen huomannut eräiden nuorten tekevän tiliä viikonlopuisin keräämällä lojumaan jätettyjä pulloja. Näkyy myös ”roskien ploggaajia”: osa kulkee juosten ja poimii roskia pusseihin, osa kulkee rauhallisesti keräten roskia poimintapiikillä ihan liikunnan ja siisteyden ilosta.

Pitäisiköhän tehdä valtuustoaloite Singaporen malliin? Joitakin vuosia sitten siellä valvontakameramateriaaliin perustuen oikeus tuomitsi vajaan 13 000 euron sakot roskaajalle. Henkilön osoitettiin todistettavasti heittäneen 34 tumppia ympäristöön, joten yhtä tumppia kohden sakko tarkoitti vajaata 400 euroa/ tumppi.

Parasta tuomiossa oli mielestäni se, että henkilölle määrättiin 34:nne tumpin kohdalle sakon sijasta yhdyskuntapalvelua. Sen tuomittu suoritti keltaisessa huomioliivissä siivoamalla yleisiä alueita julkisesti.

Nyt joku jo hermostuu, ettei tällaiset pakkokeino- ja valvonnat sovi Suomeen ja ne sotivat perusoikeuksia vastaan.

Ei sodi. Kirjoittamaton jokamiehen perusoikeus on saada olla roskaamatta. Siitä oikeudestä on hyvä kaikkien pitää kiinni!

Mielipide julkaistu Savon Sanomissa 11.7 lyhennettynä

Kuvakollaasi Satamasta-Vänäri- Kuopionlahti

Kategoriat YleinenAvainsanat , , , , , , ,
%d bloggaajaa tykkää tästä:
search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close