Kun Taivas kosketti maata

On yö Jerusalemin lähellä olevassa pienessä Betlehem nimisessä kylässä. Hepreankielinen nimi tarkoittaa ”leivän kotia”. Jostakin oli keisari Augustus saanut päähänsä käskeä koko hallitsemansa maailman verolle pantavaksi ensimmäistä kertaa. Sen tähden täyttyi Betlehemissäkin jokainen talo veroluettelointia varten paikalle tulevista ihmisistä. Josef ja Maria olivat kulkeneet paikalle kaukaa Nasaretista asti, olivathan he kumpikin sukupuunsa mukaan sukua kuningas Daavidille. Matka oli ollut Marialle raskas, sillä hän odotti lasta, ja synnyttämisen aika oli lähellä. He saapuivat paikalle myöhään, eivätkä sopineet majoittumaan muualle kuin eläinten keskelle.

Kylän lähellä kedolla oli paimenia kaitsemassa Jerusalemin papiston omistamia lampaita. Niitä tarvittaisiin lähinnä seuraavana pääsiäisenä uhrilampaina, sekä Egyptistä vapautumisen muistoaterioilla paisteina. Kullakin paimenella oli oma katraansa, mutta yöksi paimenet kokoontuivat yhteen, jotta saisivat nukkua kahden heistä vuorollaan valvoessa. Jos yksinään oleva paimen nukahti, lähettyville hiipivä susi saisi säikäytettyä lauman hajalle, ja syödyksi. Nyt kukin katras painautui pikkuhiljaa lammas lammasta vasten ja olivat hetkessä sikiunessa.

Työpäivän pituus ja raskaus koetteli valvoviakin. ”Katsopa kuinka taivas koskettaa maata” sanoi vanhempi paimen nuoremmalle, tarkoituksena pitää heidät hereillä. ”Totta tosiaan”, nuorempi katsoi taivaalle, ”tähdet tuikkivat kuin joka tuikkauksella koskettaen meitä”.

Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus loisti heidän ympärillään. Ilman herättämistä kaikki paimenet pomppasivat ylös, ja he pelästyivät suunnattomasti, mutta enkeli sanoi heille: ”Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille hyvän sanoman suuresta ilosta, joka on tuleva kaikelle kansalle. Teille on tänään Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra. Ja tämä on teille merkkinä: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä.” Yhtäkkiä oli enkelin kanssa suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen: ”Kunnia Jumalalle korkeuksissa, ja maan päällä rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto.”

Jouluevankeliumia lukiessa ajatus viivähtää siinä, mitä tapahtui kedolla seuraavaksi? Enkeleiden hävittyä, vanhin paimenista varmaankin järjesti hämmästyneen paimenjoukon ja sopi, ketkä kiiruhtaisivat hänen perässään käskettyyn paikkaan. Eivät he varmaankaan kaiken kokemansa jälkeen jättäneet suurta joukkoa lampaita yksin, tai jos joku jätettiin paikalle, varmaankin kedolle jätettiin paimenpojat.

Kuva kedolle avautuu silmissäni uudestaan!

Hetken päästä vanhin paimenista palasi takaisin ja hän lähetti paimenpojat sittenkin muiden paimenten perässä Betlehemiin. Itse hän jäi vastaamaan lammaslaumasta ja katseli taivaalle miettien tapahtunutta. ”Tämän täytyy olla sitä, mistä profeetta Jesaja jo satoja vuosia aiemmin ilmoitti: ”Poika on meille annettu, jonka harteilla on herruus, ja hänen nimensä on Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä, Rauhanruhtinas.” Vanhalle paimenelle avautui siinä hiljaisuudessa se, miksi syntymästä ilmoitettiin paimenille – jota alempi oli ainoastaan paimenpoika – eikä kuninkaille. Kuninkaiden kirkkaus oli palatseissa omistettua rikkauden kimmellystä, joka sokaisi ymmärryksen. Avautunut taivas avasi köyhälle rikkauden, ja vanha paimen puhkesi kedolla kiittämään ja ylistämään Jumalaa. Maallinen ei olekaan kaikkea mitä voi omistaa. Yhtä asiaa paimen kuitenkin ihmetteli siinä taivaan koskettaessa maata: lampaat olivat nukkuneet kaikessa rauhassa kaiken tapahtuneen ajan! Rauha levisi hänenkin mieleen ja hymyillen hän odotti toisia palaavaksi.

Kuva Shutterstock lisenssikuva 1850533870